21. helmikuuta 2017

Aivan tavallinen tiistai


Pieni flunssanpoikanen on pitänyt perhettä otteessaan, ja pienen hetken jo luulin että pöpö vie myös äidin mennessään, vaan mikäpä se pahaan pystyisi.. Koululainenkin alkaa pääsemään jo taudista jaloilleen ja perheessä startattiin taas suhteellisen tavalliseen arkiviikkoon - poislukien tietysti kotona hengaileva äiti ihminen, joka alkaa olemaan aivan täynnä vasenta lonkkaa.  Muutaman paremman päivän jälkeen koittaa edelleen se " ei niin hyvä päivä ", ja  kuntoutuminen ei vaan enää tunnu etenevän. Tänään ihana auringonpaiste houkutteli kävelemään totuttua pidemmälle, ja se ei tänään tuntunut maailman parhaalta ajatukselta kropan puolesta. Pienellä lisälenkillä tosin  löysin muutaman mielenkiintoisen kuvauspaikan, jonne täytyy jonain aurinkoisena aamupäivänä unohtua kuvaamaan kameran kanssa. 


Aamulenkin jäljeen mieli piristyi lempparipaidasta ja villasukista, jonka myötä kivun kanssakin on taas hieman helpompi elää. Yritän jaksaa muistutella että kyse on kuitenkin vain ohikiitävästä tunteesta, enkä suostu antamaan mokomalle vihottelevalle nivelelle kovinkaan suurta osaa elämästäni. Toisina päivinä kivun blokkaaminen onnistuu, toisina taas onnistuu vähän huonommin. 
Kovasti huomaan jo haaveilevani töihin palaamisesta, vaikka uudesta työstä ei ole vielä tietoakaan. Tai itseasiassa on sen verran, että olen jo hakenut kahta uutta työpaikka, ja toiseen työpaikkaan liittyen löytänyt myös uskomattoman upeaa lisäkoulutusta ( josta en kuitenkaan uskalla vielä unelmoida edes varovaisesti.) Ei auta kuin tehdä parhaansa ja toivoa että se riittää. 
Aikuisena työn etsiminen on yllättäin vaikeaa, eritoten ihmiselle joka on tottunut siihen että töihin pyydetään. Hiekkalaatikon ulkopuolella uusien haasteiden saaminen vaatiikin sitten ihan eri tavalla 
yritystä, ja erehdystäkin.


Kuntouttelun ja unelmatyön metsästyksen lisäksi arki on pyörinyt kodin ja sisustamisen ympärillä. Tällä hetkellä työnalla on verhojen vaihto, ja likaisten ikkunoiden taivastelu. Viltit ja talviset tekstiilit ovat matkanneet pyykkikoneen kautta komeroon, ja kotona on meneillään jälleen kerran yksi sisustusoperaatio - tällä kertaa vintissä.  Lähimarketista mukaan tarttui viikonloppuna muutama pussillinen suloisia helmililjoja, joista osa odottelee vielä ruukutusta ja loppusijoituspaikkaa. Sijoittelun pienenä haasteena on perheen pienimmäinen, Kerttu nimittäin, jolla on kumma taipumus maistaa ( ja retuuttaa ) aivan kaikkea.. Maistelun lisäksi utelias seikkailia on myös uskomattoman etevä kiipeilijä ja ilmeisesti kramofonin neulalla rokotettu, sillä virtaa riittää aikaisesta aamusta yömyöhään, Mutta kaikesta huolimatta suloinen lisän olemme perheeseemme saaneet.


Aktiivisen päivän jälkeen on mukava hengähtää, laittaa takka tulille ja nauttia pieni hetki hiljaisuudesta.  Aurinkoisten päivien jälkeen pakkanen jaksaa rannikollakin kiriä vielä napakoihin lukemiin, ja takan lämmitykselle on vielä tarvetta. Ellakin osaa hakeutua tuvan parhaaseen paikkaan -perintökeinutuoliin takan kylkeen. 

Näistä tunnelmista ihanaa viikkoa 

Voikaa hyvin

T






Ei kommentteja: