22. joulukuuta 2016

Jouluperinteitä




Meillä joulu alkaa olla joulukinkun paistamista vaille valmis. Kaikki tuli valmiiksi taas ajallaan, ja jo toisena vuonna peräkkäin aivan ilman stressiä. Vuosi sitten tähän aikaan olin pidemmällä sairauslomalla, eikä energiaa turhaan hötkyämiseen ollut piirun vertaa. Joulu tuli silti ajallaan, kaikki saatiin valmiiksi ja aattona talo oli sukulaisia pullollaan - ehdottomasti yksi elämäni parhaista jouluista! Tänä vuonna on noudatettu viimevuotista valmistelukaavaa, ja nautittu siitä ettei pinna ole joulunlaitossa ehtinyt kiristymään vielä kertaakaan. Lahjat odottavat saajiaan, pihta on kauniisti koristeltuna paikallaan, on leivottu ( sopivasti ) ja luomukinkku noudettu tuoreena Rekosta.
Kotikin on ehditty siivoamaan, mutta ei lattioita kontaten tai komeroita kuuraten - vaan ihan vaan perussiivouksen verran.
 
Huomenna sujahtaa kinkku uuniin ennen treeneihin menoa, sitten on joulu minun puolestani ihan viimeistä silausta vaille valmis. Mutta sitä ennen vähän glögiä, taatelikakkua ja aina niin ihana Notebook.
 
Palataan taas, voikaaa hyvin !

Ei kommentteja: