2. lokakuuta 2016

Leppoisaa sunnuntaita






Meidän pieni elämäntapanautiskelija nauttii täysillä viikonloppujen kiireettömistä aamuista ja omien ihmisten seurasta. Miehen kanssa ihmeteltiin aamukahvin ääressä, että kyllä ovat vuodet menneet joutuisaan kun Mette mummelin meille muutostakin on aikaa jo yli 16 vuotta. Mette tulla tupsahti perheeseemme hieman yllättäin, 5 viikon ikäisenä  orpopentuna, jonka piti jäädä vain vahvistumaan ennen oman kodin etsintää.. Rankan aluen jälkeen Mette on saanut elellä tervettä ja huoletonta kissanelämää aina viime talveen saakka, jolloin mummu kävi läpi melko työlään ja ison nisäkasvainoperaation.  Kiitos taitavan eläinlääkärin ja sinnikkään kissamummun, selvisimme myös siitä. Nisäkasvaimet ovat vain niin kovin kurjia kavereita, että usein niillä on tapana uusia, ainakin näiden seniori-ikäisten kavereisen kohdalla. Niinpä olemme suopuneet ajatukseen jatkoajalla olemisesta ja nautimme jokaisesta uudesta terveestä päivästä.
 
Hymyilytti katsella lampaantaljalla tyytyväisenä kellivää kissamuoria, joka taisi saada aika hyvän elämän eksyessään meidän ovemme taakse. Rakkauta ainakin on annettu yllinkyllin, ja on sitä kyllä saatukin. Mette on tupamme hyvähengetär ja vastaa usein niin ihmisten kuin kanssaeläintekin sairaanhoidollisesta työstä elävän lämpötyynyn ja hurinaterapeutin muodossa. Mummeli toimii myös hyvänä muistutuksena meille muille, että elämän onnellisuus on omissa tassuissa - olivatpa lähtökohdat millaiset tahansa. Meidän perhe on ollut kiitollinen siitä että saimme näin ihanan perheenjäsenen, mistä lie hän sitten aikoinaan tupsahtikaan.
 
Ihanaa sunnuntaita ja mukavaa alkavaa viikkoa toivotellen
 
T & M

Ei kommentteja: