24. helmikuuta 2018

Uhka vai mahdollisuus ?


Aamulla heräillessä vintissä tuntui viileältä, ja puhelimen kurkkaamisen jälkeen totesin että aamu tuvalla alkanee hellan ja takan lämmityksellä. Pakkanen oli yön aikana hiipinyt - 25 asteeseen, joka tarkoittaa sitä että vanhan tuvan keittiön lämpötila aamutuimaan oli rapsakat 17 astetta - plussalla onneksi kuitenkin! 
Vanhan kunnon högforsin hellan ansioista tilanne onneksi korjaantuu aina nopeasti ja perhe pääsi aamupalapöytään hieman lämpöisemmissä lukemissa. 
Tulia tuohustellessa olin jälleen kerran tyytyväinen päätökseeni kaivaa vanha hellarouva vuosien koristemaalikerrosten alta ja palauttaa hella takaisin  tärkeään päivätyöhönsä.

Vaikka kylminä talvipäivinä vanhassa talossa eläminen tietää puidenkantamista ja tulien tuohustelua, koen silti kiitollisuutta siitä että kehitys on tuonut mukanaan nykyajan mukavuuksia sähköpatterien muodossa. Tosin meidän tuvassamme patterien lisäksi on koettu säännöllistä tarvetta myös ilmalämpöpumpulle, joka toivottavasti ensi syksyn aikana saataiisiin suunnitellulle paikalleen.
Tällä hetkellä, ennen julkisivuremonttia ja ilmalämpöpummpua, pakkaspäivät tietävät reipasta kävelyä tuvan ja puuliiterin välillä - joka sekin osaltaan on ihan mukavaa puuhaa. 
Niinä päivinä joilloin lämmittäminen tuntuu raskaalta, muistuttelen itseäni siitä että joskus tämä talo on lämmennyt pelkästään tuvan emännän tai isännän viitseliäisyyen voimin - koko tuvan lämmityksen ollessa puulämmittämisen varassa. 
Minulle urakkaa riittää kylmimpinäkin päivinä vain kertaalleen, eikä lämmittäminen sido silloinkaan koko päiväksi hellan ääreen. 

Menneitä on muisteltu tällä viikolla muutenkin. 

Omaan työhöni liittyen olen pyöritellyt paljon sukuhistoriaan liittyviä asiota, jonka myötä olen havahtunut tarkastelemaan sukuhistoriaa ja suomalaisten historiaa hieman uusin miettein. Vaikka meidän suvustamme ei tiettävästi sen suurempia asioita esille nousekaan, niin olen miettinyt paljon oman historiani merkitystä oman arvomaailmani muodostumiseen ja omannäköisen elämän rakentumiseen. Oma lapuudenperheeni on ollut suomalaisittain kai aika keskinkertainen, aivan tavallinen työläisperhe joka rakensi itse oman talonsa ja teki työtä jota asuinseudulla oli tarjolla - eikä haaveksinut sen suuremmista. 
Lapsia kannustettiin hankkimaan ammatti ja pääsemään " elämänsyrjään kiinni ", mutta kotoa ei esitetty vaatimuksia korkealle koulutukselle tai vaikuttavan uran luomiselle. Sen sijaan lapsiin kasvatettiin asenne ahkeruudesta, suoraselkäisyydestä ja perinteisten arvojen kunnioittamisesta. 

Meidän kaikkien sisarusten matka muodostui samasta arvopohjasta huolimatta kovin erilaiseksi, ja itse katraan nuorimmaisena kasvoin aikuiseksi jonka tiedonjanolla ei tunnu loppua olevankaan! Naisvaltaiselle alalle opiskelleena ja eräänlaista kutsumustyötä tekevänä olen ollut tänä talvena tilanteessa jossa ensimmäistä kertaa olen uskaltautunut lausumana ääneen omia toiveitani nykyisen työurani suhteen ja hypännyt mukaan opintoihon oman alani ulkopuolelle. 

Vaikka opinnoista ja hyvästä opiskeluporukasta nouseva innostunut on ruokkinut tehokkaasti omaa oppimisen nälkääni, olen huomannnut että omalle ympäristölle asia ei ole aina ollut kovin helppo tai yksiselitteinen. Lähimmät ystävät ja oma perhe ovat tukeneet pyrkimyksiäni ehdoitta, mutta vieraammissa asia on aiheuttanut hämmennyksen lisäksi myös säännöllistä väheksymisen tarvetta. Aikaisemmin uuden opiskeleminen on aina ollut sidoksissa jollain tavalla omaan alaani, joka on asiana selkeästi ollut hyväksyttävää ja " normaalia ". Oman alan ulkopuolelle suuntaavat opinnot taas ovat saaneet aikaan aivan toisenlaisia tunteita ja hämmentyneitä hetkiä myös omassa itsessäni, koska en osannut olettaa suhtautumisen olevan mitään muuta kuin positiivista.

Olen jäänyt miettimään onko suomalaisten identiteetti niin eletyn historian varaan rakentunut, että naisen pyrkimystä itsensä kehittämiseen ja uralla etenemiseen pidetään lähtökohtaisesti negationa. 
Ensimmäinen opiskeluvuoteni alkaa olemaan pian valmis ja uskon että ympäristön asenteiden osalta myös vaikein aika alkaa tulemaan päätökseen. On aika suunnitella tulevaa syksyä ja opintojen jatkamista, sekä muistuttaa itseä siitä että jokainen pienikin askel vie kohti unelman saavuttamista. 





Tuvalla pakkasviikonloppu ei kulu tänä viikonloppuna opiskelujen, vaan remontihn jatkamisen äärellä. Vintissä odottelee muutama tapettirulla asentamistaan ja alakerrassa uudet renovat odottavat asennusmiestä laittamaan katkaisijat paikoilleen. 
Koululaisellamme alkoi tänään ansaittu hiihtoloma, joka perinteistä poiketen kuluu tällä kertaa isän seurasta nauttien. Itse vietän pakkasviikkoa työhuoneella ja nautin pidemmästä lomasta perheen kanssa pääsiäislomalla. 

Lämpöisä ajatuksia pakkaspäivään ja ihanaa hiihtolomaa kaikille lomalaisille!


11. helmikuuta 2018

Long time no see..






Aamulla avasin blogin pitkästä aikaa. Aikaisempi postaus on tehty vuoden pimeimpään aikaan, kun lähestyvä kevät on vasta siintänyt siellä jossain pimeiden pakkaskuukausien takana. Tänään, helmikuun 11 päivänä, ulkona on muutama aste pakkasta ja tänäkin viikonloppuna on saatu nauttia ihanan aurinkoisista ulkoilusäistä!

Perheen rippikoululainen vietti eilisen päivän riparistartilla ja me miehen kanssa suuntasimme ulkoilemaan ja nauttimaan auringonsäteistä. Merenjäällä aurinko tuntui oikeasti jo lämmittävän, mutta kovaksi yltynyt tuuli hillitsi intoa lähteä pidemmälle jääseikkailulle. Viime talvena innostuin retkiluistelemisesta, kun rikkinäiselle lonkalle ja polvelle piti löytää sopivaa kuntoutusliikuntaa. Tälle talvelle en ole ehtinyt vielä luistimille, johtuen rannikon heikosta jäätilanteesta ja tälle talvelle löytyneestä hiihtoinnostuksesta. 

Blogi on ollut talviunilla opiskelukiireideni vuoksi, mutta muutoin tuvalla on eletty aivan tavallista eloa. Nuoristolainen on aloittanut rippikouluvuoden ja juhlia vietetään tulevana kesänä, omat työkuvioni menivät organisaatiomyllerryksessä uusiksi ja tämän kuun alusta olen ollut osa aivan uutta tiimiä - muutos tuntuu ihanalta ja odotan innolla tulevaa kevättä!
 Mies on työnsä vuoksi taas paljon menossa ja haaveilee moottoripyöräkauden strattaamisesta - lumista pihaa katsoessa moottoripyöräkausi näyttäytyy vielä aika etäisenä asiana, mutta miehen mukaan sula asfaltti on aivan kulman takana.

Kotona remonttia on edistetty hiljoksiin, mutta työt ovat todistettavasti edenneet. Lisäksi olen jatkanut alakerran sisustamisoperaatiota, jonka seurauksena olohuoneeseen on viimein löytynyt mittasuhteilaan mukavanoloinen vitriini. Kasaustyön tuloksena pikimusta ukkovarvas, mutta lopputulos oli onneksi tuskallisen edesottamuksen väärti. 

Loputtoman remontin keskellä jonkin asian valmistuminen tuntuu ihmeen ihanalta! Välillä huomaan tuskastuvani siihen että koko talo ei tunnu tulevan koskaan valmiiksi, mutta silloin yritän muistutella itsenäni siitä mistä alunperin lähdettiin liikkeelle; laminaatti ja muovilattioista, revityistä ja likaisista tapeteista, sekä pinkeistä puolipaneeleista.. Lähtötilannetta muistellessa tämä hetki tuntuu sitten kuitenkin aika valmiilta ja omannäköiseltä.

Nyt taidan lähteä kiskomaan lenkkareita jalkaan ja suunnistan vielä nauttimaan ihanasta auringonpaisteesta!

Voikaa hyvin ja palataan pian!







18. lokakuuta 2017

Syyslomaterveisiä Oulusta

Syysloman ensimäinen pysähdy tehtiin Oulussa, jossa meitä odotti huone ihanassa Lapland hotellissa.  Hotelli oli kaikkien kuulemieni kehujen arvoinen, kuten oli myös pohjoisen valokuvakeskuksen Pohjoinen kohtaaminen- näyttelykin! Näyttely on esillä  Valveen galleriassa vielä 12.11 saakka ja on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.  Samasta rakennuksesta löytyy myös todella loistavaa ruokaa tarjoileva Kahvila Konst o. Deli, joka hurmasi paitsi mielenkiintoisella sijainnillaan, myös ihanan ystävällisellä asiakaspalvelullaan.













Päivän lopuksi meitä odotti pöytä ravintola Oulasta, joka tarjoilee pohjoisia makuja kuten poroa ja riistaa.  Ruoka oli ihanaa ja keittiö huomaavaisesti kykeni huomioimaan myös erityistoiveet ruokien suhteen. Ravintolan sisustus ja ihana lämmin asiakaspalvelu hurmasivat koko seurueen!

Muutenkin Oulusta jäi kotoisa ja lämmin tunne. 

Kiitos Oulu - tulemme kylääm toistekin, mutta nyt loma ja matka jatkuu!

Ihanaa syyslomaa Kaikille lomaansa tällä viikolla viettäville.



19. syyskuuta 2017

Syksy siirtolapuutarhalla

Sunnuntain iltapäivä meni kuin siivillä kun kiertelin pitkin Tullimäen suloista siirtolapuutarha-aluetta. Tänä vuonna alue oli avoinna poikkeuksellisesti syysaikaan, suureen keskipohjalaiseen sadonkorjuujuhla kekriin liittyen.

Perheessämme on eletty pikkumökkikuumetta jo tovin aikaa, erityisesti minun toimestani, ja myytävien pikkumökkien tarjontaa on tarkkailtu netistä jo pidemmän aikaa. Miehen unelmointia rajoittanee tietoisuus siitä että nykyisissäkin vanhoissa riittää työleiriä yhdeksi ihmiselämäksi, eikä varsinaista hinkua uuden lomapuuhastelun äärelle näin ollen ole. Tuleva pikkumökki saisi siis olla jokin kuntoinen, ei aivan autenttisessa asussa oleva tuulenkaato.

Tullimäellä suurin osa pienistä siirtolapuurahamökeistä oli todella hyväkuntoisia ja omistajiensa pitkän aikavälin urakoinnin tulosta. Osa omistajista oli halunnut saada valmista nopeasti, osa taas suhtautui palstaansa ( ja elämään ) armollisemmalla kiireettömällä asenteella.  Jokainen palsta ja mökki alueella on omanlaisensa ja selkeästi asukkaidensa oloinen. Alue on perustettu v. 1946, jolloin alueen palstoilla viljeltiin ajanmukaisesti pääasiassa hyötykasveja.
Vuosien saatossa alue kehittyi ja sinne tänne nousi pieniä suloisia siirtolapuutarhamökkejä. Tänä päivänä hyvinhoidetulta alueelta löytyy pienten palstojen ja mökkien lisäksi paljon yhteistiloja mm.saunatilat. Hyötyviljelyn lisäksi palstoilla on todella taidokkaasti toteutettuja pieniä puutarhoja, taidetta ja oivaltavasti toteutettuja pieniä oleskelualueita.

Alueen kauneuden lisäksi liikuttivat alueen asukkaat. Vieraat toivotettiin avosylin tervetulleeksi tapahtumaan ja toistekin ja myytävistä kohteista alueella vinkkailtiin. Päivän lopuksi sydän oli täynnä monta sydäntäläikähdyttänyttä tarinaa ja kotona lahjaksi saatu kukkakimppu muistuttaa siitä millaista elämä siirtolapuutarhalla voisi olla.










10. syyskuuta 2017

Keskiaikapäivät










Arki, treenit ja opiskelu ovat pitäneet niin kiireisenä että olen unohtanut kirjoittaa loppuun terveiset tämänvuotisilta keskiaikapäiviltä. Tänä vuonna keskiaikapäiviä vietettiin Kokkolassa 1-2.9 ja vuoden teemana oli reformaatio. Tänäkin vuonna Kaarlelan kirkon ympäristö täyttyi käsityöläiskojuista, sekä ihanista pienistä ruokapaikoista. Markkinahumun lisäksi tapahtumaan kuuluvat tiestysti myös ihanat Rohan tallien ritarit, sekä joka vuosi ihastuttavat turnajaiset. 

En muista milloin näimme Rohanien esityksen ensimmäistä kertaa, mutta kuvia uudella koneellani esityksestä oli tallella 2013 lähtien. Tämänkertaiset kuvanikin ovat koontia vuosien varrelta, joista osa tuoreita otoksia tämänvuoden turnajaisista. Turnajaisten lisäksi vietin hetken vanhassa vihkikirkossani hiljentyen, ja on se ihmeellistä kuinka tuoreessa muistissa oma vihkipäivä edelleen mielessäni on. Kirkon käytävää kävellessä muistan aivan tarkalleen miltä tuntui kun ovet kirkkoon avattiin, kuinka mahtavasti häämarssi soi ja miltä hääkimpun ruusut ja ruiskaunokit tuoksuivat - ruiskaunokit jotka kukkakauppias oli aamulla kerännyt oman kotinsa kukkapenkistä. Tulevan anopin ompelema hääpuku oli juuri sellainen josta unelmoin ja ompelijan tekemät kymmenet kirjailut olivat juuri niin kauniit kuin pitikin. Uudet hääkengät hiersivät hieman, jännitti ja kirkon käytävä tuntui mielettömän mittaiselta. 

Henkilökohtaisen fiilistelyni lisäksi, Kaarlelan kirkossa olisi ollut mahdollisuus päästä kuulemaan myös mielenkiintoista seminaaria kirkkokruunun arvoituksesta, mutta valitettavasti tänä vuonna seminaarit jäivät osaltani välistä. 

Ihana tapahtuma on kehittynyt vuosi vuodelta ja tavoittaa ihanasti kaikenikäisiä kaupunkilaisia. Muutamana vuonna olemme päässeet tutustuttamaan muualla asuvia ystäviämme tapahtumaan, ja pääsääntöisesti kaikenikäiset ovat olleet haltioituneita tapahtumasta. Eräältä vuodelta mieleen on jäänyt erityisesti eräs pieni prinssi, joka oli aivan mykistynyt päästessään osallistumaan K.H Renlundin museon järjestämälle lasten turnajaisradalle ihan oikeassa ritariajan hengessä. Pienelle miehelle reissu Kokkolaan oli kesän ehdoton kohokohta, josta puhuttiin kotona vielä kuukausia myöhemmin. 

Ehkä nähdään ensi vuonna?

Nyt kutsuvat sadepäivän ilot - eli sohvanmutka ja henkilöstöjohtamisen kirja. Opiskelun iloja!

Ihanaa sunnuntaita just Sulle!





26. elokuuta 2017

Rakkaudesta Remonttiin - Renovera med Kärlek


Sateisena aamupäivänä oli loistavaa aikaa kierrellä ihastelemassa kotikaupungin suloisia vanhoja taloja. Toista kertaa järjestettävä Rakkaudesta Remonttiin avasi oven 15:sta vanhasta talosta lauantaina melkein koko päiväksi.
Itse osallistuin Kokkolan tapahtumaan ensimmäistä kertaa ja päälimmäisenä tunteena tapahtumasta jäi lämmin ja ihana vastaanotto. Oli ihanaa nähdä kauniita ja ajatuksella remontoituja koteja, sekä suloisia pihoja. Kierros toi paljon ajatuksia ja motivaatiota oman vanhan talon remontin jatkamiseen, sekä myös lohtua siitä että on olemassa muitakin perheitä jotka uurastavat remontin äärellä vuodesta- ja taas vuodesta toiseen.
Mieskin taisi saada vertaistukea erään talon miespuoliselta asukkaalta listojen laittoon ja tapetointiin liittyen..

Tapani vastaisesti tänään keskityin pääosin ihastelemaan ja hakemaan inspiraatiota oman perheen kotia varten, mutta alla muutama tunnelmakuva myös muistoksi teille.

Ihanaa venetsialaisviikonloppua Kokkolasta toivottelee

Tanja